Niin yllättäen. Ihan liian aikaisin.

Tanskaan muutettaessa hiukan kummasteltiin miehen kanssa, kun täällä on kaksi lakisääteisesti pakollista vakuutusta: autovakuutus ja koirien vastuuvakuutus. Vähän ihmetytti mikä ihmeen vakuutus sellainen on ja miksi?

Noh, nyt kun täällä ollaan asusteltu niin on sekin asia enemmän selkiintynyt. Täällä nimittäin erittäin monet kävelyttävät koiriaan vapaina ja ihan tässä kaupunkialueellakin. Monet kerrat on itse pelästynyt, kun jostain on tullut isojakin koiria vapaina vastaan. Dobermannikin on pariin kertaan tullut tien toiselle puolelle vapaana murisemaan, kun on omia koiria ollut lenkittämässä. Täällä ovat ihmiset ihmetelleet, jos koirat kulkevatkin hihnassa eivätkä vapaina.

Vakuutuksen hinta riippuu koiran rodusta, joten sen mukaan nämä meidän koiruudet eivät kai kovin pahaa tuhoa saa aikaiseksi.

Viime viikolla oli aihetta juhlaan, kun Hippu täytti 10 vuotta.

Synttärisankarille kuuluu hyvää. Välillä täällä on ukkostanut ja satanut tosi kovaa, ja silloin Hippu on ollut kovasti peloissaan. Onneksi syli on kuitenkin aina lopulta rauhoittanut ja siinä on malttanut olla. Ukkosien jälkeisenä päivänäkin saattaa olla hiukan normaalia arempi, mutta onneksi samanlaisia pelkotiloja ei nyt ole ollut mitä tässä viime vuosina on ollut.

Yksi Hipun lempipaikoista tässä talossa on miehen vaatekaapin alahylly. Sieltä Hipun usein löytää nukkumasta.

Hippu on aina ollut kova tähystämään. Talvellakin aina kiipeää korkeimpien lumikasojen huipuille katselemaan. Tässä talossa on mukava kodinhoitohuoneen ovi, kun siinä on iso ikkuna josta Hippu voi vahtia pihan tapahtumia.

Myös parhaalle kaverille kuuluu hyvää.

Kaksi koiraa, molemmat Tiibetinspanieleita ja luonteeltaan ovat kuin yö ja päivä.

Vaalea Hippu on kohta 10-vuotias ja musta Vilma on 7-vuotias.

Hippu on aina ollut erittäin itsepäinen ja itsenäinen, sellainen kuin Tiibetinspanielin rotukuvauksessa kerrotaan. Lenkillä haluaisi vaan makoilla nurmikolla ja katsella ympäristöä, jarrut on pohjassa kun koittaa saada kävelyllä eteenpäin.

Vilma taas on hyvin seurallinen ja hellyydenkipeä, aina vierellä odottamassa rapsutuksia ja lenkillä tassuttelisi vaikka maailman ääriin.

Vilman tullessa taloon oli Hippu muutaman päivä aika ihmeissään ja hiukan peloissaankin, kun pieni riehu-iita roikkui aina korvassa kiinni. Mutta kun aika kului ja paremmin tutustuivat, tuli heistä parhaat kaverukset.

Kun muutettiin Tanskaan, eivät koirat tulleet samalla kyydillä meidän kanssa, vaan olivat aluksi ystävällä hoidossa ja mies kävi myöhemmin autolla hakemassa ne tänne. Lentokoneella se olisikin ollut nopea reissu, mutta koska Hippu on erittäin ääniarka emme voineet niitä lentokoneella kuljettaa, vaan tarvi kulkea autolla. Automatkustajina ovat reippaita ja kokeneita, mutta laivareissu oli niiden ensimmäinen.

Koirille tarvitsi hankkia lemmikkieläinpassit, joihin merkittiin rokotukset. Laivayhtiön sivuilla kehoitettiin hankkimaan koirille kuonokopat, mutta muutamassa eläinkaupassa käytiin toteamassa ettei näin pienikokoisille ole tarjolla sellaisia. Eikä niitä siellä laivalla muillakaan koirilla näkynyt.

Laivamatka sujui hyvin. Autokansi tuli sen verran täyteen, että hiukan oli siellä hankaluuksia saada koiria autosta ulos ja perillä taas takaisin sisälle. Häkkiä ei saanut käsiteltyä kokonaisena, vaan se tarvi pistää kasaan. Koirat jaksoivat olla hienosti lemmikkieläinhytissä yön eivätkä räksytelleet ääniä. Niillä oli hytissä mukana oma tuttu matkustushäkki nukkumapaikkanaan. Kannella oli pieni hiekka-alue tarpeilla käymistä varten.

Ruotsiin tultaessa piti tullin nettisivujen mukaan ilmoittaa saapuvista lemmikkieläimistä, mutta mies ei löytänyt sataman toimistosta yhtään työntekijää vaikka kuinka oviin koputteli.

Automatka sujui hienosti, vaikka taitettavaa matkaa oli yli 900 kilometriä. Tarpeeksi kun vain piti levähdystaukoja. Suurimman osan ajoajasta molemmat koirat nukkuivat.

Hiukan aluksi jännitettiin, että miten koirat tänne Tanskaan sopeutuvat. Hipun ääniarkuuden takia on viime vuodet olleet välillä raskaita ja jännitti mihin suuntaan tilanne täällä kehittyisi. Hipun ääniarkuuden laukaisi jo pentuaikana ilotuliteraketit, joita joku innoissaan rupesi ampumaan ihan vieressä vaikka sallittuun rakettienlähettelyaikaan oli vielä reilusti aikaa. Vuosien mittaan tilanne hiljalleen paheni ja pelottavia ääniä tuli vain lisää ja lisää. Ukkonen, tuuli, sade, lasten äänet, erilaisten laitteiden piippaukset, kolahtelut, autojen kaasuttelut, aina emme edes tienneet, että mikä ääni oli tällä kertaa kuulunut. Välillä saattoi olla pitkiäkin aikoja, että yöt meni valvoessa, kun Hippua pelotti ja se raapi paikkoja. Vilma kun on vielä kova vahtimaan ja haukkuu herkästi, saa se Hipun pelkäämään vielä lisää.

Täällä Tanskassa tilanne on ollut parempi ja Hippu on voinut paremmin. Ensimmäisen kuukauden Hippu oli kuin toinen koira. Nukkui rauhassa ja sikeästi, vaikka tuuli vinkui ja sade ropisi ikkunoihin. Sen jälkeen oli yhtenä yönä jossakin kauempana hiukan ukkosta ja sitä Hippu kovasti pelästyi. Sen jälkeen Hippu aina välillä on saattanut pelästyä jotakin ääntä, mutta miehen syli on aina saanut tilanteen rauhoittumaan. Aikaisemmin edes se ei auttanut, vaan pelkästään aika. Pelkääminen jatkui aina siihen asti, että enää ei jaksanut pysyä hereillä, vaan oli pakko nukkua välillä.

Hyvin ovat tänne molemmat koirat sopeutuneet ja aina tuntuu olevan vastaantuleville koirille paljon asiaa. Asutaan lähellä keskustaa, joten paljon riittää kävelyillä nähtävää ja haisteltavaa. Mieli on nyt luottavainen, Hipunkin on hyvä täällä.