Roskaa ja lajittelua

Kun tultiin Tanskaan, oli paljon asioita, jotka täällä kummastuttivat ja yksi niistä oli maitopurkkien hävittäminen. Nimittäin täällä niitä ei huuhdella ja taitella kierrätykseen, vaan ne laitetaan sekajätteen joukkoon. Tosi pitkään se tuntui ihan oudolta, mutta kai siihenkin on jo tottunut.Roskaa ja lajittelua16

Lue loppuun

Purkkaa poskeen

Itse olen tottunut siihen, että aina ruokailun päätteeksi täytyy hetki jauhaa purkkaa ja lapset syövät pastillia. Täällä Tanskassa on kuitenkin ollut yllättävän vaikea löytää kunnon purkkaa ja lasten ksylitol-pastilleja ei olla nähty kaupoissa ollenkaan.

Lue loppuun

Kaupungilla Vejlessä

Käytiin jokunen viikko sitten hiukan ihmettelemässä Vejlen keskustaa. Sinne on meiltä alle puolen tunnin matka, joten aina silloin tällöin tulee Vejlessä käytyä asioilla tai kaupoissa, mutta itse keskustan kiertely oli jäänyt silti vähiin.Vejle

Lue loppuun