Paras paketti

Se mitä eniten Tanskasta kaipaan  kauniiden rantojen ja söpöjen pikkukylien lisäksi, on ehdottomasti lempijuomani Faxe Kondi. Kaksi vuotta on pitkä aika olla erossa, joten riemullani ei ollut rajoja, kun mies oli yllätykseksi tilannut kaksi lootaa Faxea Saksasta.

Lue loppuun

Erilainen joulu

Oli niin yksinäistä paistaa joulukinkkua ilman pikku apuriani Hippua. Hän jaksoi aina melkein koko ajan päivystää uunin äärellä. Vasta loppu ajasta iski väsymys ja piti mennä hiukan lepäilemään. Mutta kun kinkku valmistui ja uunin luukku aukesi, oli uskollinen ystäväni heti paikalla. Ja sitten maisteltiin yhdessä. Mutta ei tänä jouluna. Eikä enää koskaan.

Lue loppuun

Next spring

It was a very long and hard road. Trying to survive miscarriage, twice, has been one of the hardest things I have had to do. But finally I got to hear a heartbeat and I can’t wait for the next spring to come.

Ystäväni Duolingo

Aloin opiskella tanskaa itsekseni muutama vuosi sitten ja alustaksi valikoitui ilmainen Duolingo-sovellus. Ihan vaan epäsäännöllisesti kylläkin, silloin tällöin kun innostus iski. Valmista pohjaakaan ei juuri ollut, sillä tanskan kanssa hyvin samankaltainen kieli ruotsi ei ollut koskaan suuremmin minua kiinnostanut.

Lue loppuun