Aika paljon jännitti, kun vihdoin koitti muuttopäivä ja päästiin kotiin. Kovinkaan hyvin ei enää muistanut miltä talossa näytti, kun vaan kertaalleen oltiin käyty täällä sisällä. Onneksi paikat näytti kuitenkin kivoilta ja hyvin ollaan täällä nyt viihdytty. Mies teki vuokranantajan kanssa vielä muuttopäivän aamuna muuttotarkastuksen ennen kuin tänne päästiin asettumaan ja me käveltiin lasten kanssa ensimmäistä kertaa lähikauppaan ostoksille.

Ollaan tykätty valtavasti, kun asutaan nyt kävelymatkan päässä kaupoista ja palveluista. Edellisestä talosta oli kylälle matkaa 7 km, eikä sitä oikein lasten kanssa kävellen kulkenut, kun ei ollut turvallisia kulkuväyliäkään. Omaa rauhaa kaivattiin ja sitä siellä piisasi. Silloin tällöin siellä kiersi kauppa-auto ja kirjastoauto, jotka oli kyllä oikein mukavia. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että voimme löytää tarpeeksi omaa rauhaa ja oman kodin ihan palveluiden läheltäkin.

Tavaroiden säilytys pienvarastossa sujui hyvin. Muutamaa puljua ensin vertailtiin ja tuonne oli kaikkein kätevin kuljettaa tavarat. Auton sai ajettua lähelle ovea ja siellä oli suuret tavarahissit tavaran kuljettamista varten. Olimme aluksi varanneet sieltä vain yhden varastokopin, mutta myöhemmin vuokrasimme vielä toisen, kun sitä tavaraa vaan riitti.

Kauaa ei jouduttu kärvistelemään uudessa kodissa ilman tavaroita, sillä jo viikon kuluttua muuttopäivästä saapui muuttokuorma pihaan. Paikalle oli tilattu myös kaksi paikallista muuttomiestä, jotka olivatkin riuskoja kavereita. Ripeästi tyhjensivät tavarat rekan kyydistä. Hiukan huuli pyöreänä sai katsella, kuinka köykäisiltä kaikki huonekalut heidän käsittelyssään näyttivät. Muuttoauton kuski ehti poikkeamaan vielä sisälle välipalalle ja suihkuun ennen kuin jatkoi taas matkaa. Uteliaat lapset saivat myös esittelykierroksen rekan ohjaamossa.

Hyvin selvisivät tavarat pitkästä muutosta. Ehkä kyyti oli tasaista, ehkä olimme onnistuneet pakkaamaan hyvin tai ehkä kunnon pakkausvermeitä kannatti oikeasti ostaa. Täällä nyt kuitenkin ollaan, melkein kaikki 150 laatikkoa purettuna ja huonekalut koottuna. Seuraavaksi voisikin sitten nauttia kesästä ja ihmetellä kaikkea uutta.

Kun päätimme ruveta lomamökkiä etsimään ja varailemaan, oli tunteet aika ristiriitaiset. Toisaalta oli innoissaan, kun olisimme sitten Tanskassa ja pääsisimme elämään aika normaalia arkea mökin keittiön ansiosta. Toisaalta taas jännitti kovasti, koska siinä mökissä pitäisi kuitenkin jonkin aikaa viihtyä pysyvämpää majoitusta etsiessä. Paljon erilaisia mökkejä netissä selailtiin sekä vertailtiin sijainteja, varusteluja ja hintoja. Aikaisempina vuosina matkustellessa emme olleet lomamökeissä yöpyneet, joten mökeistä ei ollut minkäänlaisia kokemuksia ennestään. Lopulta saatiin kuitenkin yksi ihan sopivan oloinen mökki sieltä haarukoitua. Sitten vaan varausta sisään ja odottamaan lähtöä.

Kuvissa mökki näytti kivalta. Se oli uusi ja lapsille oli kylpyammekin. Itse olin lähinnä sijainnista hiukan huolissani. Oliko mökki liian metsässä, ilman mitään kivaa puuhaa kävelyetäisyydellä. Piha näytti hiukan pieneltä, mutta pakkasimme silti muutaman hiekkalelun mukaan.

Matka sujui saman kaavan mukaan, kuin kaikki aikaisempien vuosien lomamatkat, joita olemme autolla tehneet Tanskaan ja Saksaan. Ensin laivalla Tukholmaan, ajelua Ruotsin läpi ja siltoja pitkin Tanskaan. Hyvin on sopinut tuo systeemi meidän perheelle, sillat on komeat ja niiltä on nätit maisemat. Onneksi tunnelikin on sen verran lyhyt, ettei tälläistä ahtaanpaikankammoista ehdi vielä siinä ajassa ahdistaa. Jonkin verran tietöitä sun muita hidasteita matkaan aina mahtuu, mutta ei onneksi mitään kovin pahaa ole koskaan ollut. Taisi tähän reissuun osua isoimmat ruuhkat.

Ajelimme ensin noutamaan mökin avaimen ja suuntasimme sitten katsomaan millaisen paikan olimme oikein varanneet. Avaimet sai mukaansa lähikaupasta ja se osoittautuikin oikein mukavaksi paikaksi. Siellä oli tavaraa laaja valikoima mukava bageripiste. Itse lomamökki näytti kivalta, mutta piha oli vielä pienempi kuin miltä se kuvissa oli näyttänyt, eikä siinä ollut oikein leikkipaikkaa. Mökin sijainti itsessään oli ihan ok, ei ollut niin paljon syrjässä metsässä, kuin olin kauhuissani kuvitellut. Lähikauppa sijaitsi kylän toisella laidalla, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä. Hirveästi muuta ei siitä lähiympäristöstä löytynytkään, metsäisiä kävelypolkuja lähinnä. Mökissä oli kaksi kerrosta ja mainostettu amme osoittautui poreammeeksi. Siitä riittikin lapsille paljon iloa.

Olen todella herkkäuninen ja toisena yönä heräsinkin muovipussin rapinaan. Kauhuissani ajattelin, että nyt täällä on murtovarkaita tonkimassa ja ryöväämässä meidän tavaroita. Varovasti kurkistin keittiöön ja siellä oli hiiriä! Hyi! Vaikka olenkin joskus kuullut katolta hiirten rapinoita, niin en ollut ikinä niihin sisällä törmännyt. Tuo mökki kun oli sen verran uusikin, niin pääsi hiukan yllättämään. Kauhuissani herätin miehen katsomaan, mutta hiiret olivat siinä vaiheessa ehtineet jo livahtamaan karkuun. Hiukan olivat meidän tavaroita ehtineet järsimään ennen kuin yllätin ne pahanteosta.

Seuraavana päivänä soitimme mökin vuokranneeseen firmaan ja valitimme hiiristä. He eivät kuulemma mitään niille voi tehdä, mutta antoivat mökin omistajan yhteystiedot, jotta voisimme olla itse häneen yhteydessä. Soitimme omistajalle ja hän poikkesi tuomaan meille hiirenloukkuja sekä rusinoita, jotta voimme itse loukutella hiiriä.

Mies katseli sopivat kohdat ja sen verran tehokkaasti pari nappasi, että emme niitä enää sisällä nähneet. Jätöksiä vaan oli vähän siellä täällä ja välillä kun lapset innoissaan remusivat yläkerrassa, niin katon koloista tippui hiiren papanoita alakertaan. Sen verran likaisuus ällötti, että halusimme vaihtaa toiseen mökkiin ja viikon kuluttua onneksi pääsimmekin lähtemään. Vuokrausfirma antoi meille muutaman vaihtoehdon ja niistä koitimme meille parhaan mökin valita.

Ei siis muuta kuin kamat kasaan taas ja menoksi! Tällä kertaa mökki oli suurempi, vanhempi ja yksitasoinen. Siellä oli myös poreamme sekä pihassa lapsille kiva leikkipaikka. Mökki sijaitsi lomakylässä, mutta se osoittautui erittäin hiljaiseksi paikaksi. Se oli sisämaassa, joten ehkä sen vuoksi oli rauhallista. Muutamassa rannalla sijaitsevassa lomakylässä joissa olimme käymässä, oli ainakin paljon ihmisiä liikkeellä ja kauppoja piisasi. Mökistä kävelyetäisyydellä oli mukava leikkipuisto ja siellä kävimmekin lasten kanssa monta kertaa leikkimässä. Ostokset kävimme kuitenkin tekemässä kauempana autolla, koska lomakylässä oli vain pieni ja kallis kioski. Siellä tuli käytyä vain jätskillä pari kertaa.

Aika lomamökissä sujui kuitenkin lopulta ihan hyvin, vaikka koko ajan jo hiukan odottikin, että pääsisi jo aloittamaan seuraavan vaiheen uudessa kodissa. Itse mökki oli kuitenkin mukavampi kuin ensimmäinen ja siellä oli paremmat leikkimahdollisuudet lapsille. Hiiretkin pysyivät talon ulkopuolella. Arki pyöri opiskeluineen, mutta vastapainoksi koitimme myös tutustua uuteen ympäristöön ja puuhailla yhdessä mukavia juttuja.

Olin etukäteen kuvitellut, että olisin ihan mökki-ihminen. Lapsena tuli kuitenkin usein käytyä mökillä uimassa ja aina oli kivaa. Ehkä kaipaan kuitenkin siihen mökin seuraksi vielä rantaa. Vettä jaksaisi katsella loputtomasti, voisi leikkiä rannalla ja käydä uimassa. Ehkä ensi kerralla on tosiaan rantamökki.

Talon tyhjentäminen ja viiden ihmisen elämien pakkaaminen laatikoihin oli raskas homma. Raskaampi mitä oli uskaltanut odottaakaan. Kuukausi miehen kanssa pakattiin ja viimeinen viikko meni jo vähän sumussa, kun ei oikein ehditty enää edes nukkumaan. Alkoi jo olemaan sen verran kova kiire saada nurkat tyhjiksi. Lapset innostuivat pakkaamisesta tietysti vasta ihan viimeisinä päivinä, mutta olihan ne pojan itse pakkaamat ja nimeämät laatikot kyllä tosi hellyyttäviä.

Kun talo meni kaupaksi, oli aluksi hiukan epätodellinen olo, että nytkö tästä sitten lähdetään pois? Talon sijainti ja koko eivät oikein enää meitä palvelleet, joten kyllähän siitä oli jo jonkin aikaa halunnut pois. Luulin, että ihan reippaasti ja hyvillä mielin sieltä lähdettäisiin, mutta olihan se hiukan tunteellinen hetki, kun kaikki oli vihdoin valmista ja vanhan kodin ovi suljettiin viimeistä kertaa. Sillä mahtuihan siellä asuttuihin vuosiin paljon ihania muistoja ja lasten kasvua. Nuorimmaista siellä masussa kasvattelin ja pienen nyytin toimme sairaalasta sinne kotiin. Nyt täytyy vain vaalia sydämessä kaikkia niitä rakkaita muistoja ja jatkaa matkaa eteenpäin, kohti uusia ihania hetkiä.

Aluksi ajatteli, että aikaa pakkaamiseen olisi ihan hyvin. Mutta kyllä vaan kova kiire tuli, vaikka kuvittelimme ahkeria olleemmekin. Varsinkin kaiken särkyvän tavaran pakkaaminen tuntui hirvittävän hitaalta, kun kaiken koitti niin huolella pehmusteisiin kääriä. Jännityksellä jäätiin odottamaan, että miten ne lopulta muutosta selviäisivät. Viimeisinä päivinä alkoi olla jo ihan sama, että saako mitään ehjänä mukaan. Kunhan nyt vain kaikki tavarat saisi riivittyä kokoon ja heivattua ovesta pihalle.

Ostimme tätä muuttoa varten kaupasta pahvilaatikoita, kun aikaisemmilla kerroilla olimme pakanneet tavarat sekalaisen kokoisiin ja sieltä täältä haalittuihin pahvilaatikoihin. Ajettelimme, että olisi ihan hyvä hankkia kunnon laatikot nyt tälläistä pidempää muuttoa varten. Ehkäpä niissä laatikoissa olisi hyvä myös säilyttää tavaraa ja ne kestäisivät ehjinä muutamankin muuton. Nyt onkin siis hyvä syy muutella hiukan ahkerammin ympäriinsä, kun vermeet on kunnossa. Jee! Mies kävi kolmesta eri kaupasta hakemassa laatikoita ja niitä sitten kasailtiin ja testailtiin. Olihan niissä laatikoissa eroja ja yllättävästi kallein vaihtoehto ei ollut edes paras. Motonetistä ostetut laatikot olivat huonoimmat kasata ja tuntuivat huterilta, kun taas Biltemasta ja Ikeasta ostetut laatikot olivat molemmat oikein hyviä käytössä. Joten Biltemasta niitä sitten haettiin, kerta jos toinenkin. Laatikoiden lisäksi hommattiin kunnon pehmusteet astioille, suojat sohviin ja patjoihin, kiristyskalvoa sekä rullatolkulla kuplamuovia.

Aika näyttää oliko kannattava satsaus, sillä tuli niille laatikoille hintaa, vaikka halvimmasta paikasta osti. Jotain ohjeita koitettiin netistä katsoa, että minkä verran laatikoita pitäisi muuttoa varten varata. Ja noh, valitettavasti ne rajat lopulta paukkuivat rikki niin että raikasi. Meidän talossa oli neliöitä 118, joten laatikoitakin varasimme erään ohjeen mukaan sen 118. Yhden laatikon siis aina yhtä asuinneliötä kohti. Lopulta kuitenkin laatikoita tuli pakattua mukaan 150. Voi kamala! Ihan kaikki tavara ei edes mennyt pahvilaatikoihin, koska viimeisenä päivänä tuli jo niin kova kiire saada tavarat kyytiin, että heiteltiin vaan irtonaisina mukaan. Ja ne 150 laatikkoa, ne pitäisi jonkun sitten myös tyhjentää. Huh!

Koitimme samalla lajitella aika ankaralla kädellä tavaroitamme hyväntekeväisyyteen, myyntiin ja kaatopaikalle. Ja isot määrät tavaraa lähtikin pois, yllättävästi sitä vaan silti myös jäi. Kaikkea muuta tavaraa taidettiin ihan hyvin saada karsittua pois, paitsi niitä mitkä olisivat kaikkein eniten karsimista kaivanneet, eli lelut. Eipä niitä sitten kuitenkaan kauheasti raaskinut silloin pois laittaa. Mutta eipä tavaroiden karsimiseen ja lajitteluun muuttoa tarvita, leluja ehtii käymään läpi tässäkin päässä.

Olihan se samalla myös ihan hyvä herätys itselle, koska kyllä se hiukan hirvitti huomata millaisen tavarapaljouden kanssa on tullut elettyä. Toivottavasti tästä eteenpäin osaa paremmin suhtautua kaikkiin tavaroihin, eikä päästä niitä kasaantumaan nurkkiin samalla tavalla. Sillä kyllähän sitä aika vähällä oikeasti tulee toimeen. Tässä sen nyt itsekin näki, kun tänne lähdettiin yhden autolastillisen kanssa toviksi elelemään.

Samalla kun pakattiin tavaroita, koitettiin vielä ehtiä kiertelemään sukulaisia ja ystäviä tapaamassa sekä tehdä kaikkia kivoja juttuja ”vielä viimeistä kertaa”. Mutta kyllähän se mielessä kummitteli, jos ei muuttolaatikkoa ollut täyttämässä, kun tiesi että hommat on vielä kesken. Niin eipä oikein mihinkään kivaan osannut rauhassa keskittyä. Arkea ja opiskeluja koitettiin pyörittää niin kuin ennenkin, siivoilla paikkoja ja yhtenä päivänä esitellä uusille asukkaille talon laitteiden toimintaa. Pakastimen sulatukseen meni pidempi aika kuin oltiin ajateltu, saunassa olisi ollut kiva ehtiä käymään monta kertaa useammin, ääniarka koira valvotti yöt ja joka toinen lause tuntui alkavan sanoilla ”sitten kun”. Tulevasta haaveillen siitäkin kuitenkin puskettiin läpi.

Viimeinen viikko ennen muuttoa oli raskain. Vaikka uupumus jo painoi, oli vielä loppurutistuksen paikka. Vuokrattiin muuttoauto ja alettiin viemään tavaroita pienvarastoon säilytykseen. Siinä hommassa olikin onneksi miehen veli isona apuna mukana. Huonekalut lähti varastoon, eikä enää ollut sänkyjä, istumapaikoista puhumattakaan. Lapset olivat kyllä aivan onnessaan, kun laitettiin heille makuupussit makuuhuoneeseen nukkumapaikoiksi. Aikuisilla taas oli paikat aamuisin ihan jumissa kovasta lattiasta.

Ja sitä tavaraa, sitä vaan piisasi! Tuntui ettei kaapit ja laatikot tyhjentyneet ollenkaan, vaikka kuinka sieltä latoi tavaraa mukaan. Onneksi pyykkikone saatiin jättää paikalleen seuraavia asukkaita varten, joten pyykkihuolto pelasi ihan viimehetkiin asti ja päästiin hyvissä varustuksissa lähtemään.

Oli jo ilta ja alkoi hämärtää, kun kaikki oli lopulta lähtöpäivänä valmista. Olimme alunperin ajatelleet, että olisimme aikaisin iltapäivällä päässeet lähtemään, mutta kello kävi ja tekemistä vaan riitti. Kun lopulta illalla ajettiin pois vanhan kodin pihasta, tulivat uudet asukkaat jo toisessa mutkassa meitä vastaan ensimmäisen muuttokuormansa kanssa. Innokkaisiin käsiin se vanha koti taisi siis jäädä, eiköhän siitä pidetä siellä ihan hyvää huolta.

Ajelimme ensin viemään koirat ystävälle hoitoon. Mies kävi myöhemmin yksin Suomessa hakemassa koirat tänne Tanskaan. Kun koirat oli saatu hoitoon, lähdimme ajelemaan kohti Turkua. Meillä oli siellä hotellihuone varattuna ja aamulla lähtö laivalla kohti Ruotsia. Olimme ajatelleet, että hotellissa olisikin sitten mukava kölliä ja lepäillä rankan muuton jälkeen, mutta emme juurikaan siellä ehtineet olemaan, kun hommaa vain piisasi ja pääsimme vasta illalla lähtemään talolta. Ajokeli oli huono, pimeää ja väsyneet matkalaiset. Huono yhdistelmä, mutta onneksi pääsimme lopulta ehjinä perille. Lapsille oli luvattu huoneen kylpyammeessa polskimista, joten heille oli vielä pikainen kylpy laitettava ennen kuin pääsimme painamaan pään tyynyyn. Kaksi tuntia ehdimme lopulta siellä nukkumaan ennen kuin kello soitti herätyksen ja oli aika lähteä satamaan ja aloittaa matka kohti uutta.

Siitä on nyt pari kuukautta aikaa, kun pakattiin lapset autoon, jätettiin vanha elämä taakse ja lähdettiin ulkomaille asumaan. Varattuna oli lomamökki kuukaudeksi ja sen jälkeisestä ajasta ei vielä tietoa.

Toisaalta se oli yksi meidän elämän suurimmista päätöksistä, ja toisaalta taas, yksi helpoimmista. Vuosia oltiin miehen kanssa haaveiltu ulkomaille muuttamisesta ja lopulta päätettiin, että se olisi nyt tai ei koskaan. Talo myytiin pois, eikä enää ollut mitään, mikä olisi meidät Suomessa pitänyt. Meidän oli aika lähteä elämään sitä elämää, josta oltiin vuosia haaveiltu.

Vaikka siitä olikin jo pitkään unelmoinut, ei aluksi osannut olla onnellinen, kun asiasta muille ihmisille kertoi. Ihan hirveä syyllisyys vyöryi niskaan ja pois lähteminen tuntui tosi itsekkäältä. Meni tovi jos toinenkin, kun asiaa kävi mielessään läpi ja miehen kanssa aiheesta jutteli, ennen kuin asian oikeasti ymmärsi ja uskalsi olla onnellinen. Eihän tässä kuitenkaan mitään lopullisia hyvästejä oltu kenenkään kanssa jättämässä ja kyllä elämäänsä täytyy elää itseään varten, eikä vain toisia miellyttääkseen. Sen ymmärtäminen oli suuri helpotus ja ihan valtava harppaus eteenpäin, kohti uutta.

Tällä hetkellä tuntuu tosi vahvasti siltä, että kyllä vaan oikea ratkaisu tehtiin, kun tänne lähdettiin. Välillä oikein pysähtyy miettimään, kuinka onnellinen on pitkästä aikaa siitä missä on. Ja kuinka mahtavaa on, että täältä ei edes heti tarvitse lähteä pois. Toisin kuin aikaisemmilla parin viikon lomareissuilla. Jos välillä koittaisi elää hetkestä nauttien, eikä turhaan tulevaa stressaten tai tiukkoja suunnitelmia laatien.

Lapsetkin ovat sopeutuneet hyvin, eivätkä ole olleet muutosta vielä moksiskaan. Liekö makoisilla Bageri-käynneillä tai Legoland- ja merenrantareissuilla jotain osuutta asiaan. 🙂

Lomamökkielämän jälkeen pakattiin taas kimpsut ja kampsut kasaan ja muutettiin vuokralle kivaan taloon. Aika paljon jännitti ennen kuin tänne muutettiin, että millainen tämä talo taas olikaan, kun ei ihan tarkkaan enää siinä vaiheessa muistanut. Käytiin tätä katsomassa silloin ensimmäisenä päivänä kun tänne tultiin. Muuttouupumus painoi vielä päälle, oltiin ajettu 600 kilometriä ja seisottu ruuhkissa. Oltiin aikataulusta sen verran myöhässä, ettei ehditty yhtään edes siistiytyä talon näyttöä varten, vaan mentiin sinne kulahtaneissa vaatteissa ja tukka pystyssä. Onneksi vuokraisäntä oli oikein mukava ja paikka tuntui kodilta. Ja hiukan myöhemmin siitä sitten se tulikin, meidän perheen uusi koti.

Kymmenisen vuotta siinä lopulta meni, niistä ensimmäisistä varovaisista haaveista tähän päivään. Mutta kyllä hyvää kannatti kuitenkin odottaa, todellakin.