Tehtiin talvella reissu Saksaan ostoksille. Sen jälkeen iskikin korona ja rajat menivät kiinni. Ei olla nyt rajojen aukeamisen jälkeen käyty ollenkaan Saksan puolella, eikä ihan lähitulevaisuudessa ole matkaa sinne suunnitteillakaan. Valitettavasti.

On paikkoja joiden ohi tulee usein kuljettua, mutta ei koskaan pysähdyttyä. Middelfart on juuri sellainen paikka. Sen ohi on ajanut monet vuodet lomareissuilla, mutta koskaan ei ole tullut poikettua. Onneksi nyt mentiin käymään, sillä Middelfart on aivan ihana paikka.
Vaikka nyt onkin kesälomakausi menossa, ajateltiin että mennään Legolandiin katsomaan olisiko siellä nyt rauhallisempi päivä, kun sääennusteet näyttivät epävakaista säätä. Kova tuuli olikin ja sade ja aurinko vuorottelivat. Mutta rauhallista ei silti ollut, vaan hyvinkin ruuhkaista.
Tanskan ensimmäinen lastenkirppis Børneloppen avasi ovensa vuonna 2016. Nykyään myymälöitä on ympäri Tanskaa jo 7.