Tänään on ollut kauniin aurinkoinen päivä. Vaikka olikin aika kylmä, vain pari astetta lämmintä, oli se silti erittäin tervetullutta vaihtelua tuuleen ja sateisiin, joita täällä on viime aikoina piisannut.
Kaivettiin heti lämpimämmät vermeet kaapista ylle, kun ilmat viilenivät. Muut tuntuvat kylläkin kulkevan edelleen hiukan kevyemmissä vaatteissa. Eikä siitä ole pitkäkään aika, kun on shortsejakin kävellyt vielä vastaan. Sama juttu oli kesällä, heti kun aurinko hiukan alkoi lämmittämään, kulkivat monet jo lyhythihaisissa paidoissa.
Välillä täällä tuulesi sen verran kovaa, että saatiin muutaman päivän ajaksi varsinainen flash from the past, kun Hippu pelkäsi ääniä ja valvotti yöt. Onneksi miehen kainalo sai kuitenkin rauhoittumaan ja neljän päivän jälkeen pelotkin helpottivat. Hiukan on meidän vanhan Hipun kuulo heikentynyt tässä ihan viime aikoina, eikä Hippu esimerkiksi aina huomaa jos kävelee viereen. Mutta sen verran hyvin kuulo vielä pelaa, että isommat tuulet ja sateet saivat taas pelkäämään.
Saa nähdä millaisia kelejä talvi tuo tullessaan. Joku kerta kun mies oli erään naapurin isännän kanssa jutuissa, oli hän kuvaillut Tanskalaista talvea sanomalla, että noin viitenä päivänä täällä saattaa olla lunta ja vettä sataa niin paljon, että luulet olevasi kala. Tarvinnee siis koittaa paikantaa vihdoin omatkin saappaat jostain kaapin perältä ja yrittää ottaa kaikki ilo irti, jos joku aamu maa onkin valkoinen. Ainakaan vielä en kaipaa korkeita lumikinoksia tai hirmuisia pakkasia, saa nähdä millaiset on fiilikset sitten pimeän ja sateisen talven jälkeen.