Roskaa ja lajittelua

Kun tultiin Tanskaan, oli paljon asioita, jotka täällä kummastuttivat ja yksi niistä oli maitopurkkien hävittäminen. Nimittäin täällä niitä ei huuhdella ja taitella kierrätykseen, vaan ne laitetaan sekajätteen joukkoon. Tosi pitkään se tuntui ihan oudolta, mutta kai siihenkin on jo tottunut.Roskaa ja lajittelua16

Ylipäätään täällä asuessa on ollut paljon helpompi hoitaa roskat ja kierrättäminen kuin esimerkiksi edellisessä kodissamme. Siellä piti ajella kylälle asti viemään pahveja sun muita ja käytetyt paristot taas piti muistaa raahata ruokakaupan keräyspisteeseen. Vanhaa elektroniikkaa ja muuta kierrätyskeskustavaraa piti ajella viemään vieläkin kauemmaksi.

Täällä on ollut helppo tipauttaa roskat omaan roskapönttöön ja kerran viikossa kärrätä se tien varteen, josta roska-auto poikkeaa tyhjentämään pöntön.Roskaa ja lajittelua

Eri kuntien välillä on eroja miten roskahommat hoidetaan. Täällä meillä päin tuli juuri vähän aikaa sitten muutoksia aiheen tiimoilta. Ennen roskapönttöön sai laittaa vain tietynlaisia pusseja, joita jaettiin koteihin lisää pari kertaa vuodessa. Mustaan pussiin sai laittaa sekajätteen ja vihreään biojätteen. Molemmat pussit sai heittää sekaisin roskapönttöön ja pussit lajiteltiin koneellisesti vasta myöhemmin. Toisaalta erittäin kätevää, mutta pussit olivat aika pieniä, joten välillä riitti taiteilemista jotta sai isommat roskat mahtumaan pussiin. Koiranomistajana oli myös hiukan hankalaa, kun roskapönttöön ei saanut tipauttaa mitään muuta kuin niitä tiettyjä pusseja, eikä esimerkiksi lenkin jälkeen koirankakkapussia. Myöskään mitään käytettyjä kaupan muovikasseja ei voinut roskapussina käyttää.Roskaa ja lajittelua02

Tässä uudessa roskapöntössä on väliseinä, toiselle puolelle tipautetaan sekajäte ja toiselle biojäte. Nyt saa pönttöön laittaa roskat millaisessa pussissa vaan ja koirankakkapussitkin on tarvittaessa kätevä tipauttaa sinne.Roskaa ja lajittelua17Roskaa ja lajittelua18

Roskapöntön lisäksi meillä on vihreä pönttö puutarhajätteelle, jotka kierretään tyhjentämässä tiettyinä aikoina, storskrald-päivinä. Silloin tienposkesta haetaan puutarhajätteen lisäksi myös muuta tarpeetonta tavaraa, esimerkiksi huonekaluja. Itse raahattiin joskus tienposkeen myös vanha pyykinpesukone ja pari rikkinäistä huonekalua. Tosi kätevää.

Meillä on oma laatikko myös paristojen ja ongelmajätteiden kierrätystä varten. Sekin tyhjennetään storskrald-päivänä. Ennen storskrald-päivä oli kerran kuussa, mutta nyt kevään muutosten myötä homma hiukan hankaloitui. Tavaroita tullaan edelleen noutamaan kuukausittain tiettynä päivänä, mutta se pitää itse etukäteen tilata, jotta auto pysähtyy myös oman talon kohdalla. Roskaa ja lajittelua19Roskaa ja lajittelua20

Meillä on oma pömpeli myös paperille ja pahville. Ennen paperin ja pahvin sai heittää sekaisin samaan säiliöön. Tässä uudessa pöntössä on väliseinä. Toiselle puolelle saa laittaa paperit + pahvit ja seinän toiselle puolelle muovit ja metallit.

Omassa pihassa olevien kierrätyspömpeleiden lisäksi täällä on ollut helppoa hoitaa kierrätys muutenkin. Monesta paikasta löytyy Genbrugsplads, kierrätyskeskus, ja sinne on helppo hurauttaa ilmaiseksi lajittelemaan tavaraa kierrätykseen. Tavarat täytyy jättää sinne läpinäkyvissä säkeissä, jollaisia saa ostettua kaupasta.Roskaa ja lajittelua05Roskaa ja lajittelua06Roskaa ja lajittelua04Roskaa ja lajittelua10Roskaa ja lajittelua11Roskaa ja lajittelua12Roskaa ja lajittelua13Roskaa ja lajittelua14Roskaa ja lajittelua15

Ollaan itse lajiteltu sinne esimerkiksi kovat muovit, värittömät muovit, värikkäät muovit ja Saksasta ostetut limutölkit.Roskaa ja lajittelua03Roskaa ja lajittelua07Roskaa ja lajittelua08Roskaa ja lajittelua09

Myöskään lasin kierrättämistä varten ei montaa askelta tarvitse ottaa, kun lähin keräysastia löytyy ihan naapurista.

Hieno juttu, että hommat tuntuvat toimivan ja kierrätysasiat on tehty helpoksi.