Oli niin yksinäistä paistaa joulukinkkua ilman pikku apuriani Hippua. Hän jaksoi aina melkein koko ajan päivystää uunin äärellä. Vasta loppu ajasta iski väsymys ja piti mennä hiukan lepäilemään. Mutta kun kinkku valmistui ja uunin luukku aukesi, oli uskollinen ystäväni heti paikalla. Ja sitten maisteltiin yhdessä. Mutta ei tänä jouluna. Eikä enää koskaan.

Oli niin hiljaista, kun joulupukki kopisteli ovella, mutta Hippu ei ollutkaan ensimmäisenä ilmoittamassa asiasta ja ottamassa tulijaa vastaan.

On niin outoa, joka ikinen päivä, kun tärkeä osa elämästä on poissa.

Kaiken surun lisäksi jouluun mahtui myös iloa ja perinteitä.

Mutta itselläni eniten oli läsnä syvä kaipaus.

First Christmas without Hippu was really hard. Christmas was her favorite time of the year.