Legolandissa korona-aikaan, huvipuistoilukausi 2020 on nyt avattu

Tämän vuoden ensimmäinen käynti Legolandissa on nyt takana päin. Lapset odottivat sitä kuin kuuta nousevaa, itseäni jännitti ihan kamalasti. Miten kaikki on pystytty järjestämään turvalliseksi asiakkaille sekä työntekijöille? Muistetaanko ohjeita noudattaa? Onko hirveä huoli vain oman mieleni kehittelemä mörkö?

Lue loppuun

Kaupassa: Liva

Ensimmäinen Liva avattiin Koldingiin vuonna 1968 ja toinen vuonna 1991. Liva on yksi niistä harvoista kaupoista, jotka eivät ole osa kansallista ketjua, vaan toimivat paikallisesti perheyrityksenä. Toinen myymälöistä sijaitsee Koldingin pohjoisosassa ja toinen eteläosassa.

Lue loppuun

Vuoden ensimmäinen vierailu Legolandiin varattu

Eilen aamulla pääsi vihdoin varaamaan vierailun Legolandiin. Lapset ovat onnesta soikeena, itseäni aika paljon jännittää. Mutta ajateltiin, että ehkä nyt kauden alussa on kuitenkin kaikkein paras aika mennä käymään. Heinäkuu ja elokuu ovat varmasti ruuhkaisempia kesälomien vuoksi. 15.kesäkuuta Tanska avaa jo rajojaan norjalaisille ja saksalaisille turisteille.

Lue loppuun