Legolandin kausi 2020, ei ylävitosia tarjolla

Pariin kertaan Legolandin kauden alkamista siirrettiin, mutta nyt näyttää siltä että 8.kesäkuuta Legoland Billund vihdoin aukeaa. Onko se hyvä vai huono juttu, sen aika näyttää.

Vaikka Legoland vihdoin aukeaakin on kaikki silti toisin. Legolandin sivuilla on iso kasa ohjeita ja rajoituksia ja varmasti paljon lisää on vielä tulossa.

Kurjin uutinen on varmaan se, että paljon odotettu uusi alue Lego Movie World ei aukeakaan tänä vuonna, vaan avajaiset on siirretty vuoteen 2021. Alue ei ehtinyt valmistumaan koronasta johtuvien toimitusvaikeuksien vuoksi.

Legolandissa eivät myöskään aukea kaikki laitteet, kohteet, kaupat ja ruokapaikat. Vain osa niistä on auki.

Tapahtumakalenterikin ammottaa tyhjyyttään, vain Halloween ja kaudenpäätösilotulitus näyttäisi tällä hetkellä olevan tulossa.

Iso muutos tähän kauteen on myös se, että huvipuistokäyntinsä ajankohta pitää varata netissä etukäteen. Myös kausikortin omistajat. Ensi viikolla pääsee varailemaan, hiukan jännittää kuinka nopeasti kaikki varataan loppuun, sillä puistoon otetaan kävijöitä aluksi vain 10% kapasiteetista.

Tarkoitus oli tällä kaudella käydä Legolandissa joka viikko huvittelemassa, kun matkaa on vain puoli tuntia. Mutta eipä sitten mennyt sekään asia tämän viruksen vuoksi ihan niin kuin oltiin suunniteltu. Täytyy vielä hiukan miettiä, että milloin mennään Legolandissa ensimmäistä kertaa käymään ja montako kertaa siellä tällä kaudella mennään edes käymään. Riippuu miten virustilanne tästä kehittyy ja miten turvalliset olot puistossa on pystytty järjestämään. Samaa huoletonta hauskuuttelua se ei ole, se on varma.

Näillä kuvioilla ainakin aluksi, mutta aika näyttää mitä kesä ja syksy tuovat vielä tullessaan. Tuleeko paljon muutoksia, ja mihin suuntaan.

Kuva Legolandin sivuilta.

Legoland Billund finally opens soon.