Innostuttiin alkuvuodesta hiukan kiertelemään tanskalaisia kirpputoreja ja tutustumaan niiden tarjontaan. Muutaman eri ketjun kirppiksillä käytiin ja niistä paras oli ehdottomasti Kirppu. Myymälät olivat selkeitä ja helppoja kiertää sekä siistejä.


Kirpun perustajat saivat idean Kirppuun Suomesta ja tekivät tutustumiskäynnin Suomeen vuonna 2012. Ensimmäinen Kirppu avattiin Hillerødissä vuonna 2014. Se oli samalla myös ensimmäinen tanskalainen kirppis, sillä aikaisemmin täällä oli vain lahjoituksilla pyöriviä kierrätysmyymälöitä, joita on edelleen vähän joka kylässä, ja yksipäiväisiä kirppistapahtumia. Sittemmin Kirppuja on auennut lisää ympäri Tanskaa sekä iso kasa muita kirppisketjuja.




Toistaiseksi ollaan kolmessa eri Kirpussa käyty ja niistä mukavin oli Koldingissa, koska siellä oli eniten vilskettä ja tavaraa tarjolla. Artikkelin kuvat on napattu Herningistä.





Jos myytävät Legot eivät olleet alkuperäispakkauksessaan, niin usein ne olivat söötisti koottuina sellofaanissa.


Lapset tekivät paljon hyviä löytöjä monellakin kirppiksellä, joten intoa piisasi aina kirppiksen kiertämiseen. Mitä kaikkea jännää tällä kertaa löytyy myynnistä?





Kirppisten kiertely ei ehkä ole päälimmäisenä mielessä lomareissulla, mutta kannattaa Kirppu poiketa vilkaisemaan, mikäli reissatessa vastaan tulee.




Danish flea market chain Kirppu.