Ajeltiin tammikuussa Aarhusiin ja lempparimuseossani käymään.




Päätettiin tällä kertaa hankkia museoalueelle oikein vuosikortti. Siellä olisi hauska mennä monta kertaa käymään ja tapahtumakalenterissakin oli merkittynä useita mielenkiintoisia tapahtumia. Mutta sitten tuli korona ja peruutti ainakin alkuvuoden tapahtumat. Aika näyttää miten pyhäinpäivän ja joulutapahtumien kanssa käy. Tai uskaltaako niihin osallistua.

Museoalueella on paljon mielenkiintoista nähtävää ja siellä saa ihan koko päivän vierähtämään niin halutessaan. Vaikka muutama kerta ollaankin jo käyty, on edelleen paikkoja joissa ei olla vielä poikettu.


Voi ihastella ihan vaan puutarhoja ja rakennuksia ulkoa, mutta monissa rakennuksissa on sisällä paljon nähtävää.



Lelumuseo on sellainen kohde, jossa tulee aina poikettua ihastelemassa vanhoja leluja. Lelumuseo jatkuu myös yläkertaan, mutta portaat ovat aika jyrkät, joten niissä pitää olla varovainen.





Uusin museoalue on Aarhus Fortæller, joka kertoo Aarhusin historiasta.
Toinen uusi kohde on autoverstas sekä vanhat autot.



Tarjolla on välillä myös käsityönäytöksiä. Poikettiin ohikulkiessa katsomaan puutöitä.

Me ollaan aina vierailtu museossa rauhallisempaan aikaan, mutta sesonkiaikaan kylänraitilla voisi nähdä kyläläisiä puuhissaan.


Tosi mukava paikka, toivottavasti sinne pääsisi taas pian uudestaan.
Aikaisemmassa kirjoitukseni on paljon lisää kuvia ja kerrotaan museosta tarkemmin:
http://kilkku.com/kuunloisteenkoti/2016/03/den-gamle-by-museoalue-aarhusissa/
My favorite museum Den Gamle By in Aarhus.