Edelliskerralla Esbjergissä vieraillessa kävimme ihailemassa rantaa sekä isoja Mennesket ved havet -patsaita, joten viime kesänä päätettiin poiketa katselemaan keskustaa.
Vaikka ranta-alue olikin nätti, ei tarkkaan tiennyt mitä odottaa kaupungin keskustalta. Esbjerg paljastui kuitenkin oikein nätiksi paikaksi.
Kauniita rakennuksia oli joka puolella.
Suuri tori oli viihtyisä, vaikka jotain pientä remppaa siellä olikin menossa.
Leveän kävelykadun varrella oli monenlaisia kauppoja.
Tanskassa on ihana kun tanskanliput ovat aina esillä kun on pienintäkin aihetta juhlaan, tai vaikka muuten vaankin jos siltä tuntuu. Kaupungin kaduilla saattaa olla paikat myös väliaikaisille lipputangoille, jotka laitetaan paikalleen mikäli tulee tarvetta liputtaa enemmälti.