Ruotsalainen hampurilaisravintola MAX

Vuonna 1968 pohjois-Ruotsissa perustettu MAX on Ruotsin vanhin hampurilaisravintolaketju.

Usein Ruotsin läpi ajaessa ollaan lounastauko pysähdytty pitämään juurikin MAXiin. Tai no, ainakin jos lapset ovat päässeet taukopaikan valitsemaan. Ja ihan hyvin ne ovatkin taukopaikkoina toimineet, sillä aika tiiviiseen tahtiin niitä matkan varrella tulee vastaan. WC-tilojen siisteydessä tosin on ollut aika isojakin eroja.

Myös Torniossa asuessa MAXiin oli helppo välillä piipahtaa, sillä lähin ravintola sijaitsi Haaparannan puolella.

Yksi MAXin hyvistä puolista on se, että tilaaminen on helppoa ja nopeaa tilausautomaatilla. Kätevästi saa näppäiltyä tilauksensa ja voi jättää vaikka jotakin pois hampurilaisensa välistä mistä ei niin välitä. Toki ihan yhtä helppo on myös lisätä tilaukseensa mukaan yhtä sun toista.

Ihan kiva peruspaikka. Ei lemppari, mutta sen verran hyvä kuitenkin, että aina välillä siellä tulee poikettua reissuilla.

Swedish Max burgers.