Piti nähdä maailmaa, mutta onkin katseltu vain omia nurkkia.
Viime kuukaudet ovat tuntuneet ihan kamalan pitkiltä ja loputtomilta. Tunteet ovat menneet hirveää vuoristorataa, toiset päivät ovat olleet helpompia kuin toiset. Välillä tuntuu kuin itse olisi ansassa ja muut ihmiset ympärillä eläisivät normaalia elämää. Surettaa kun avaa kalenterin ja katsoo mitä kaikkea kivaa oli tällekin viikolle suunniteltu, mitä hauskaa tällä kertaa peruuntui?
Kun oltiin täällä Tanskassa päästy helmikuun ennätyssateista ja tulvimisetkin rupesivat helpottamaan, alkoivat kauniin aurinkoiset ilmat ja erilainen arki, korona-arki.
Kaikkein raskainta on ollut hirveä huoli läheisistä kaukana Suomessa. Ovatko he varmasti kunnossa? Epävarmuus tulevaisuudesta, milloin heitä näkee seuraavan kerran? Ja tuleehan varmasti se seuraava kerta.. Mitä vastata lapselle, joka kaipaa Mummoa ja Pappaa ja haluaisi pian Mummolassa käymään?
Rajoitustoimet aloitettiin täällä ajoissa ja nyt niitä on paljon jo purettukin. Aika näyttää mitä se tuo vielä tullessaan. Myös itse rajoitusten noudattaminen tuntuu vaihtelevan kaupungista toiseen. Jossain noudatetaan tarkasti ohjeita ja pysytellään etäällä, kun taas toisaalla käydään kaupassa koko perheen voimin ja tungetaan toisten ihmisten naamalle. Lehdistä on saanut lukea, ettei enää jakseta edes pestä huolellisesti käsiä ja notkutaan isommissa porukoissa.
Koska lapset ovat aina olleet meillä kotiopetuksessa, on opiskelussa ollut tuttu rytmi ja rutiinit koko ajan.
Lempivuodenaikani kevätkin tuli ja meni. Vähän huomaamatta, kun ei siitä päässyt mihinkään nauttimaan. Täällä on jo ihan kesä. Linnut laulavat ja kukat kukkivat kauniisti.
Uutisia olen lukenut paljon joka päivä, niin Tanskan kuin Suomenkin. Tuntuu, että täytyisi aina lukea kaikki ja pysyä varmasti kärryillä joka käänteessä. Mutta samalla se on myös hyvin raskasta. Huonoja uutisia tulee joka puolelta maailmaa ja toivonpilkahdukset ovat välillä tuntuneet olevan harvassa. Tanskankielisiä uutisia on vaikea seurata ja lukeminen hidasta. Varmaan onkin usein paljon paremmin perillä Suomen tilanteesta.
Vaikka välillä seinät tuntuvatkin kaatuvan päälle, ei meillä ole täällä silti hätää ollut. Lähikauppa on pienen kävelymatkan päässä ja siellä on riittänyt tavaraa pienen alkuhamstrauksen jälkeen. Tai tullut ainakin melko pian tavaraa lisää, jos jokin on ollut loppu. Karkit ovat olleet yksi suosituimmista tuotteista, koska nyt ei ole kuukausiin päässyt Saksaan ostoksille. Välillä kun irtokarkkien myynti lopetettiin, pussitettiin kaupassa irtokarkkeja valmiiksi 1-1,5kg pusseihin ja ne menivät aina kuin kuumille kiville.
Täytyy vain yrittää luottaa huomiseen ja elää päivä kerrallaan.
Hard months behind, hard months ahead.