Legoland Billund juhlistaa tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan.
Aihearkisto: Legoland
Legolandin Falck-tapahtuma
Lego Batman -tapahtuma Legolandissa
Legoland Billund ja kauden 2017 uudet tuulet
Iltahämärällä Legolandissa
Legolandin Halloween 2016
Legolandin kausikorttisunnuntai
Legoland on auki taas
Legoland-kausi pakettiin
Billundin Legoland oli sunnuntaina auki viimeistä päivää tällä kaudella. Käytiin tiistaina kieppumassa vielä viimeistä kertaa laitteissa, kun oli arkipäivä eikä juurikaan jonoja. Sunnuntaina mentiin katsomaan kaudenpäätösilotulitus.
Miniland ja puiston valot näyttivät taas tosi kivoilta, kun oli pimeää.
Porukkaa oli paikalla ihan hirmuisesti. Ja hyvä niin, sillä ilotulitus oli tosi hieno. Vielä hienompi kuin halloweenina näkemämme. Taas soi musiikki taustalla ja raketit lentelivät ja paukkuivat musiikin tahdissa.
Laskin että kävimme Legolandissa 33 kertaa kauden aikana. Niistä neljänä päivänä pääsimme viettämään siellä aikaa ystävien kanssa ja kaikkien lastemme syntymäpäivinä olimme Legolandissa huvittelemassa. Eipä siihen paikkaan silti kyllästyä ehtinyt, joten ensi vuonna sitten taas. Uusi kausi alkaa 19. maaliskuuta 2016.
Ilotulitusta katsomassa
Lapset pääsivät näkemään ensimmäistä kertaa ilotulituksen, kun Legolandin halloween-tapahtumassa järjestettiin parina ehtoona ilotulitus. Koirat kun pelkää kovasti raketteja, niin vuoden vaihtumisen aikaan ollaan oltu aina kotosalla niitä rauhoittelemassa. Ikkunoistakaan ei ole ihan hirveästi raketteja näkynyt, mutta nyt lapset pääsivät näkemään ihan oikean ilotulituksen. Ja se olikin tosi upea.
Illalla kun huvipuistolaitteet olivat jo menneet kiinni, kokoonnuimme Legolandin linnalle odottamaan. Ilotulitus oli osa taikurin esitystä, joten ensimmäiset 20 minuuttia kuunneltiin vielä hänen jutusteluaan. Meidän lapset alkoivat olla jo hiukan kärsimättömiä, kun puheosuus vain jatkui ja jatkui – ja vielä tanskan kielellä. Heitä myös huoletti, että huomaavatko he sitten varmasti raketit, kun ihmisiä seisoi edessä aika paljon.
Lopulta ilotulitus alkoi ja se oli todella hieno. Lapset seurasivat esitystä silmät suurina ja ihan haltioituneina. Taustalla soi musiikki ja raketit lähetettiin taivaalle koreografian mukaan.
Ilotulitus teki lapsiin suuren vaikutuksen ja olihan se aikuisestakin tosi hieno. Kannatti mennä katsomaan ja täytyy kyllä koittaa mennä joskus toistekin.