Raskausviikko 37

Kun edessä on neljäs synnytys, voisi kuvitella, että kaikki on sen verran tuttua settiä, ettei hirveästi edes jännitä. Tietää jo, mitä hommalta odottaa ja miten asiat etenevät. Mutta oikeasti kyllä jännittää tälläkin kertaa miten kaikki sujuu, sillä kotona on miehen ja itseni lisäksi kolme muuta innokasta odottajaa, jotka pitävät jo vauvaa tärkeänä osana perhettä ja odottavat hänen saapumistaan kuin kuuta nousevaa. Ja kaikki synnytykset ovat kuitenkin erilaisia, joten mitä vain voi olla edessä.

Esikoisen synnytys kesti 12 tuntia ja molempien tyttöjen 2 tuntia. Esikoinen syntyi viikolla 38 ja tytöt 41 ja 37. Aikaisemmilla kerroilla tuota viikkoa 37 ei oikeasti vielä pitänyt edes minään vaan odotti enemmänkin vasta viikkoa 40. Mutta kun nuorempi tytöistä syntyikin jo viikolla 37+0 on nyt tällä kertaa odotellut enemmän viikkoa 37.

Kaikkein raskainta synnytyksissä on aina ollut sairaalassaoloaika synnytyksen jälkeen erossa perheestä. Esikoisen syntymän jälkeen saimme miehen kanssa perhehuoneen ja sairaala-aika sujui hyvin yhdessä, mutta tyttöjen synnytysten jälkeen on ollut hirveää jäädä sairaalaan. Kuopusta odottaessa jouduin olemaan sairaalassa myös pari päivää ennen synnytystä ja ikävä oli ihan kamala.

Olen kovin koettanut nyt tukeutua ajatukseen, että kaikki menisi hyvin ja saisin polikliinisen synnytyksen. Ahtaanpaikankammoiselle tuottaa hirveät tuskanhiet ajatus siitä, että joutuisi synnytyksen jälkeen vielä jäämään sokkeloiseen sairaalaan, ahtaaseen yhteishuoneeseen ja menemään sinne vielä monen monta kerrosta hissillä. Ja olemaan pitkään erossa perheestä.

Olen synnyttänyt aikaisemmin pienissä sairaaloissa ja nyt pitäisi mennä suureen. Toisaalta myös matka sairaalaan on paljon lyhyempi kuin aikaisemmilla kerroilla. Lapissa asuessa oli tosi ihana juttu, kun lapsetkin sai ottaa mukaan ultraäänitutkimuksiin. Mentiin joka kerta niihin koko perheen voimin ja lapsista oli hurjan kiva päästä näkemään vauvaa ja kuulla mitä hänelle kuuluu. Ultraaja kertoi aina hienosti vauvasta lapsille ja vastaili lasten kysymyksiin. Mieskin pääsi pitkästä aikaa ultraan mukaan vauvaa ihailemaan. Täällä etelässä ei lapsilla olisikaan ollut menemistä ultraan mukaan.

Mitä aikaisemmista synnytyksistä on jäänyt parhaiten mieleen?

Oli yö kun lähdettiin esikoista synnyttämään. Pimeässä ajeltiin mummolaan viemään koira hoitoon. Peurojen silmät vain kiiluivat pellolla. Mummolassa mies söi vielä iltapalaa ennen kuin lähdettiin sairaalaan. Meistä huolehti aivan ihana kätilö ja muutenkin tämä ensimmäinen kerta on jäänyt parhaana synnytyskokemuksena mieleen. Mukavan rauhallinen ja pieni sairaala. Saimme perhehuoneen ja mies meni nukkumaan. Kätilö kävi hänet herättämässä sitten, kun oli aika ponnistaa. Todella surullista että melko pian synnytysreissun jälkeen osasto suljettiin, enkä ehtinyt sinne enää uudestaan synnyttämään.

Yöaikaan lähdettiin synnyttämään toisellakin kertaa. Mies muistelee edelleen kipua kädessään, kun ajomatkan ajan siitä puristin. Minä taas muistelen sitä, kuinka hänen housunsa repesivät takapuolesta, kun niin kovalla kiireellä sairaalalle mentiin. Hissiin en halunnut mennä, vaan mieluummin kiipesin kerroksen portaita ylös. Homma eteni sen verran nopeasti, että heti päästiin synnytyssaliin ja sai alkaa ponnistamaan. Hiukan jäi paha mieli siitä, kun kätilö sanoi synnytyksen aikana, että älä huuda noin kovaa.

Kolmannella kerralla jouduin olemaan sairaalassa jo pari päivää ennen synnytystä. Sain onneksi oman huoneen ja kätilöt olivat mukavia. Silti oli ihan hirveä ikävä perhettä ja huoletti miten pitkään siellä joutuisi olemaan. Kun synnytys alkoi, niin miehelle soitettiin, mutta siltikään hän ei ihan ehtinyt paikalle, kun asiat etenivät taas niin nopeasti. Mutta heti synnytyksen jälkeen mies ja lapset pääsivät meitä katsomaan. Jouduimme jäämään pariksi päiväksi sairaalaan synnytyksen jälkeen ja aika tuntui hirmuisen pitkältä. Ikävä perhettä oli kova ja vierailuajat olivat aika ahdistavia, kun kaikki paikat täyttyivät kumminkaimoista, jotka tulivat vauvoja katsomaan. Eräs verikokeenottaja pahoitti mieleni, kun sätti minua kovin siitä että tuhlaan hänen aikaansa. Olin ottanut vauvan syliini ja imettänyt häntä, kun ilmeisesti vauvan olisikin pitänyt olla visusti peiton alla sängyssään, että häneltä voi verikokeen ottaa. Onneksi myöhemmin tullut rouva ei ollut niin äkäinen ja näyte saatiin otettua.

Lapset ovat odottaneet vauvaa todella kovin. Nuorimmainen on innoissaan, kun hänestä tulee isosisko. Joka päivä käyvät masua silittelemässä ja kertomassa kuulumisiaan. Nyt viime aikoina ovat käyneet vauvalta kyselemässä, että josko hän sieltä olisi jo tulossa, kun he kaikki häntä jo kovasti odottavat.

Oltiin miehen kanssa ajateltu, että kerrottaisiin lapsille vauvan tulosta vasta viikon 12 ultran jälkeen, mutta kärsin niin kovasta pahoinvoinnista taas tälläkin kertaa, että kerrottiinkin sitten jo aikaisemmin että eivät suotta ihmettele äidin erilaista käytöstä ja huonovointisuutta.

Koko raskautta on oikeastaan ajatellut ihan eri kantilta kuin aikaisemmilla kerroilla, kun kotona on nyt itseni ja miehen lisäksi kolme muutakin innokasta odottajaa. On jopa enemmän pohtinut meneekö kaikki varmasti hyvin. Ei pysty edes kuvittelemaan lasten surua, jos jokin menisikin pieleen. Tai omaakaan surua.

Raskausajan ruokailut eivät onneksi ole millään kerralla tuottaneet suurta stressiä tai tuntunut raskaalta niitä noudattaa. Pahoinvointia on ollut joka kerta jonnekin rv14 asti. Tässä raskaudessa tuli syötyä hapankorppuja juustolla silloin kun mikään ruoka ei oikein pysynyt alhaalla tai edes voinut kuvitella syövänsä mitään. Tyttöjä odottaessa söin jäisiä mansikoita. Ajatuskin joistakin ruuista, joita on koettanut pahimman pahoinvoinnin aikaan syödä, mutta ovatkin tulleet paluupostissa takaisin, on ällöttänyt vielä hyvin pitkään raskauden jälkeenkin. Olisihan se tottakai kiva jos voisi syödä vaikka caesarsalaatin tai hervottoman kasan suklaalakuja, mutta ihan hyvin sitä silti pärjäilee ilmankin, kun eihän tuo kuitenkaan niin kamalan pitkä aika ole.

Hassua, että vuodenaikakin vaikuttaa ajatuksiin synnytyksestä. Kun aikaisemmat synnytykset ovat olleet keväällä ja kesällä, niin nyt syksyllä on pohtinut auton talvirenkaiden vaihtamista ja yöpakkasia. Tai kuinka paljon vaatetta vauvalle tarvitsee pukea sairaalasta kotiutuessa, kun ei olekaan lämmintä.

Raskausviikko 38                                                                

Niin se viikko 37 sitten tuli ja meni. Vielä ei ole vauvaa näkynyt. Hiukan ehkä hassu olo, kun tällä kertaa odottikin enemmän jo viikkoa 37, eikä mitään vielä tapahtunutkaan. Iltaisin koirien iltalenkin aikaan katsellaan kuinka paljon auton ikkunat ovat jäässä, vai pääsisikö yöllä ihan suorilla matkaan.

Raskausviikko 39

Hän taitaakin olla jämpti pieni mies, sillä huomenna olisikin sitten jo laskettu aika. Jännää! Ajateltiin katsella iltapäivällä leffaa. Aika näyttää jääkö kesken vai ehtiikö sen rauhassa katsomaan. Vaikka kovasti jo vauvan syntymistä odottaakin, täytyy koittaa muistaa nauttia raskaudesta. Ihanista pikku sipaisuista ja isoista potkuista, mylläämisestä, hassusta lyllerryksestä kun koittaa päästä eteenpäin ja tunteiden vuoristoradasta. Sillä pian tätä aikaa ja masua tulee ikävä, ihan niin kuin joka kerta aikaisemminkin.

It’s a boy!

Ei alkanut synnytys laskettuna aikana, mutta heti seuraavana päivänä aikaisin aamulla. Koska muiden lasten kohdalla synnytys on alkanut yöllä, pääsi hiukan yllättämään että homma lähtikin käyntiin aamulla. Olin hiukan aluksi epäuskoinenkin, nytkö se muka tapahtuu? Joten nousin rauhassa hampaita harjaamaan ja katselemaan kellosta kuinka tiuhaan tahtiin supistuksia tulee. Kipeitä olivat supistukset ja 5 minuutin välein tulivat. Joten ei muuta kuin mies ja lapset hereille ja matkaan kohti sairaalaa. Vaikka en ollutkaan innoissani isoon sairaalaan menemisestä, niin matka-aika oli onneksi lyhyt. Mies ja lapset jättivät minut synnytysosaston aulaan ja lähtivät kotiin. Kätilö kyseli minulta toiveita kivunlievityksen suhteen ja olisi ottanut käyrille, mutta kun sanoin että tekisi mieli jo ponnistaa, niin hän auttoikin minut kiireellä synnytyssaliin toisen kätilön luo. Nopeasti eteni kaikki tälläkin kertaa. Heti sai alkaa ponnistamaan, kun sängylle pääsi ja koko synnytys kesti vain tunnin. Onneksi sairaala oli lähellä, sillä kovinkaan kaukaa ei sinne olisi ehtinyt. Mies oli vienyt lapset hoitoon ja tuli hiukan synnytyksen jälkeen vauvaa katsomaan. Kätilö oli oikein mukava ja synnytyksestä jäi hyvä fiilis, vaikka kaikki taas hirveän nopeasti kävikin ja kivunlievitykset jäivät vain haaveeksi. Pääsimme vielä samana päivänä sairaalasta kotiin, jossa innokkaat sisarukset jo kovasti odottivat. Vaikka vielä kaikenlaisia käänteitä matkaan tulikin, on kaikki nyt hyvin ja meillä aivan ihana pieni poika. Hän on sisaruksilleen hyvin tärkeä, kaikkien silmäterä, jonka kanssa halutaan kovasti viettää aikaa. Lasketaan kuinka paljon kukin saa häneltä hymyjä. Sylitellään, silitellään, höpötellään, vaunussa työnnellään. Hän sujahti heti joukkoon mukaan, kuin hän olisi ollut siinä aina.

Our prescious little baby boy is here.