Tanskalaisia limuja

Huomasin, että olin joskus innoissani kuvaillut erilaisia tanskalaisia limuja, joten ajattelin lätkäistä nekin tänne blogiin.

Joskus en juurikaan limuista ihmeemmin välittänyt, eikä niitä hirveästi tullut kitattua. Joskus ulkona ruokaillessa tai kyläreissulla. Mountain Dew Supernovasta kuitenkin innostuin ja sitä on tullut jonkun verran Suomessa juotua. Tanskasta tai Saksan rajakauppojen limuvalikoimasta en ole sitä ollenkaan löytänyt.Mountain Dew

Tanskalaisista limsoista oma lempparini on vuodesta -71 asti valmistettu Faxe Kondi. Se maistuu hyvältä ja siinä on sopivasti hiilihappoa. Faxea tuli maisteltua ensimmäistä kertaa jo jokunen vuosi sitten lomamatkoilla ja raahattua hiukan reissuilta kotiinkin juotavaksi.Faxe Kondi

Toinen hyvä tanskalainen limu on Carlsberg Sport, joka on ilmestynyt kauppojen hyllyyn vuonna 2008. Maku on hyvä, mutta hiilihappoa löytyy hiukan enemmän kuin Faxesta.Carlsberg Sport

Jolly Cola taas on vuodelta -59. En ole itse ollenkaan colan ystävä, mutta mies siitä tykkää ja Jolly Cola oli kuulemma lapsena hänen lempparinsa. Itse maistoin Jolly Timea, eli hiukan vastaavaa tavaraa kuin Faxe ja Sport. Maku oli oikein hauska ja makea, tuli ihan hattara mieleen. Ei sitä silti usein ja hirveitä määriä jaksaisi varmaan juoda, mutta välillä ihan kiva herkku.Jolly ColaJolly Time

Frem-limut valmistetaan Ribessä ja niitä on tehty vuodesta -49. Maistelin itse vadelman makuista juomaa ja se oli ihan ok. Maku oli hiukan laimea ja aika vähissä oli hiilihapotkin. Makuvaihtoehtoja heillä näyttäisi kuitenkin riittävän, joten tarvinnee joskus antaa uusi mahdollisuus ja kokeilla jotakin toista.Frem