Pääsiäinen Tanskassa

Palmusunnuntai tuli ja meni, mutta se ei ollut täällä mitenkään erityinen päivä, sillä täällä ei kierrellä virpomassa. Pääsiäissunnuntain yönä pääsiäispupu käy piilottamassa puutarhaan lapsille suklaamunia, joita sitten sunnuntaina innolla etsitään. Ja tätä hommaahan meillä lapset jo kovasti odottavat.Pääsiäinen05

Uskonnollisen puolen lisäksi pääsiäisenä juhlitaan kevään alkamista. Täällä onkin viime päivinä ollut ihanan keväistä. Aurinko on paistanut, kukat puhjenneet kukkimaan ja linnunlaulukin lisääntynyt huomattavasti. Naapurustossa on kaivettu ruohonleikkuritkin jo esille, joten pian olisi varmaan sellaistakin puuhaa taas tiedossa.

Melkein kaikki kaupat ovat pääsiäisen aikaan täällä neljä päivää kiinni. Eli enemmän kuin olivat kiinni esimerkiksi joulun aikaan. Tämän kylän Netto oli kaikki joulun pyhätkin auki, mutta nyt pääsiäisenä se on neljä päivää kiinni. Pari pienempää ruokakauppaa, Kiwi ja Fakta, ovat tässä lähellä auki kaikki pääsiäisen pyhät, joten ostoksille kyllä pääsee silloinkin. Suurempi ruokakauppa Bilka taas näyttäisi olevan tänään keskiviikkona auki puolilleöin, että varmasti ihmiset ehtivät ostoksille ennen torstain ja perjantain pyhiä. Lauantaina Bilka on jälleen hiukan pidempään auki, eli kymppiin, ja sunnuntaina ja maanantaina ovat Bilkat taas kiinni. Aika hauskoja tuollaiset reilusti pidennetyt aukioloajat, vaikka lasten kanssa ei tuohon aikaan oikein kaupassa riekutakaan.

Sunnuntai on ilmeisesti täällä se pääsiäisen suurin juhlapäivä ja sitä juhlistetaan syömällä. Ja syömällä. Ja etsimällä niitä suklaamunia puutarhasta.

Pääsiäislounaalla syödään paljon kalaa ja kananmunaa. Leikkeleitä, juustoa, maksapasteijaa, lihapullia, katkarapuja. Pöydässä saattaa olla myös esimerkiksi lammasta. Juodaan snapseja ja tanskalaisten panimoiden valmistamia pääsiäisoluita.Pääsiäinen

Lähikaupasta löytyi maisteltavaksi hyviä pääsiäis-aiheisia donitseja.Pääsiäinen02

Ja suklaakakkua.Pääsiäinen03Pääsiäinen04

Pääsiäisen ohjelmassa saattaa olla vaikka kisailuja kananmunilla. Kuka saa kieritettyä munan pisimmälle tai kenen kananmuna selviää kierityskisoista ehjänä ja rikkoo muiden kisaajien kananmunat?

Myös kukat kuuluvat pääsiäiseen.Pääsiäinen08

Ja esimerkiksi erilaiset munat ovat tärkeä pääsiäisen koriste.Pääsiäinen07

Tanskalaisiin pääsiäisperinteisiin kuuluu gækkebrev, eli lumikellokirje. Kirjepaperi taitellaan ja leikataan erilaisia paloja pois, ihan kuin lumihiutaleita askarrellessa. Lumihiutalekirjeen keskelle jäävään tilaan kirjoitetaan loru.

Kirjeen loppuun ei kirjoiteta omaa nimeä, vaan piste merkitsemään aina yhtä kirjainta nimestä. Mukaan liitetään myös kevään ensimmäinen kukka, lumikello. Kirjeen saaja yrittää arvata kirjeen lähettäjän ja mikäli hän arvaa oikein, antaa kirjeen lähettäjä hänelle pääsiäismunan. Mutta mikäli hän ei arvaa, joutuu hän antamaan pääsiäismunan kirjeen lähettäjälle.Pääsiäinen06

Mukavia ja herkullisia pyhiä siis tiedossa. Hyvää pääsiäistä! God påske!