Økolariet on Vejlessä sijaitseva tiedekeskus, tutkimuskeskus, kokemuskeskus tai millä nimellä paikkaa nyt kutsuisikaan. Joka tapauksessa oikein kiva ja mielenkiintoinen menomesta, jossa pääsee myös itse tekemään ja kokeilemaan.
Sisääntuloaulassa on pieni myymälä.
Paikka vaikutti aika isolta ja katseltavaa riitti kolmessa kerroksessa. Liikkeelle lähdettiin menemällä ensin portaat alas kellarikerrokseen. Alakerran mutkittelevat käytävät tuntuivat tällaiselle ahtaanpaikankammoiselle aika loputtomilta, mutta alkoi se päivä lopulta sarastaa käytävän päässä. Ruuhkaa ei onneksi matkalla matkan varrella ollut ja paljon riitti mielenkiintoista ihmeteltävää.
Yksi paikan teemoista on veden kiertokulku, joten ensin saavuttiin aivan kuin meren pohjalle. Lattialla oli upottavaa hiekkaa ja muutamassa akvaariossa uiskenteli kaloja, joista nuorimmaisemme oli kovasti innoissaan.
Esillä oli hiukan erilaisia kiviä ja simpukankuoria. Televisioruuduilla pyöri ohjelmaa. Muutamassa säiliössä oli erilaisia vesiä, joista sai maistaa miltä erilaiset suolaiset vedet maistuvat tavalliseen hanaveteen verrattuna.
Monessa kohtaa pääsi myös itse tekemään tai kokeilemaan jotain.
Seuraavassa osiossa tutustuttiin metsään.
Putken katossa pyörimässä kuvaa maan pinnalta.
Sekä viemärin asukkaita, rottia.
Pienessä kopissa oli kaksi istuinta ja heiluvassa laitteessa pääsi katsomaan miltä näyttää matka puhdistuspallon kyydissä viemärin halki.
Vihreiden ja mustien jätesäkkien lajittelua kouralla.
Anteeksi! Kakussani on mato -erikoisnäyttely on esillä marraskuun loppuun asti. Se herättelee ajatuksia terveellisten hyönteisten hyödyntämisestä ruoanvalmistuksessa myös täällä päin maailmaa.
Ötökkä-Diner oli aivan ihanan näköinen ja pöydällä oli upeita ötökkä-herkkuja.
Monien ruokien valmistukseen saatetaankin jo käyttää ötököitä. Lapsille taisi jäädä parhaiten mieleen koko tiedekeskuksesta se, että joidenkin tortillalettujen valmistuksessa käytetään ötököitä. Tortillat ovat silti edelleen yksi meidän lasten lemppariruoista, eikä tieto mahdollisista ötököistä ole laisinkaan vähentänyt heidän ruokahalujaan. Hmm, eikä kyllä vaikuttanut omiinkaan ruokahaluihini, sillä tiedekeskuksesta paineltiin suoraan katukioskille syömään tortillaan valmistettua rullakebabia. Nam!
Seuraavassa tilassa oli aiheena kierrätys.
Hassuteltiin pitkän aikaa laitteella, jossa sai kättä heilauttamalla vaihdettua itselleen erilaisia asuja.
Piha-alue, jossa on kauden mukaan vaihtuvaa nähtävää.
Oli kyllä oikein mielenkiintoinen paikka, jonne toivottavasti tulee mentyä vielä uudestaankin.